Eira Lähteinen

Syntynyt 1952 Helsingissä
Lavastaja, Taideteollinen korkeakoulu, lavastustaiteen linja

Eira Lähteinen on toiminut mm. Joensuun, Kouvolan, Kotkan ja Hämeenlinnan Kaupunginteattereissa ja on lavastanut lukuisia näytelmiä, kuten Anna Karenina, Kolme sisarta, Käärmeennahkatakki, Hamlet, Myrsky, Lokki, Vanja-eno ja Naisia hermoromahduksen partaalla.

Tällä hetkellä Lähteinen tekee hiilipiirustuksia. Hänen kolmiosaisessa sarjassaan kuvataan ihmisen väsymättömän rakentamisen ja luonnonvoimien välistä vuorovaikutusta. ”Näen teokseni kuvauksena elämän ikiaikaisesta kiertokulusta.”

Teossarja on jatkumoa pienempikokoiselle sarjalle ” Ajan ja hiilen elegia” vuodelta 2016 ja -17. Kyseisestä sarjasta Lähteinen on kirjoittanut: ”Näissä kuvissa piirrän tilaa, rakenteita, aikaa ja tunnelmia. Ihmisen asumukset kaivautuvat kiveen tai nousevat pilviin, luhistuvat mereen, kohoavat taas maasta tai liukenevat sateena pois kuvasta. En näe piirustuksiani epätoivon profetioina vaan niissä on ihmisen jatkuvan rakentamisen ikiaikaisuus.”